RANDOMFAKTOJA

Sain jo aikoja sitten haasteen, johon vihdoin vastaan :)

1. Mitkä ovat kolme kivointa asiaa syksyssä?
Menneessä syksyssä parasta oli opintojen alkaminen, kivat ruskan värit sekä uuteen kotikaupunkiin ja mahtaviin erkkoihin tutustuminen.
2. Mikä on suurin ilonaiheesi tänään?
Oliver <3 Tuo "ei enää niin pieni"-karvapallero ilahduttaa minua joka päivä. Ja oli sekin kiva, kun ruoka oli tänään nopeaa ja hyvää ;)
3. Mikä on viimeisin hyvä tekosi?
Muita kohtaan se, että olen hyvä kuuntelija. Olen aina ystävieni saatavilla, jos kaipaa juttuseuraa. Itseäni kohtaan se, että olen oppinut ottamaan omaa aikaa: esimerkiksi eilen vain olin - ilman mitään paineita opiskeluista.
PicMonkey CollageRENTO1
4. Minkälainen on lempimukisi?
Eniten tulee nykyään juotua kaikkea ihan laseista, mutta ehkä mörkö-muumimuki on ikuinen lemppari!
5. Mistä aamiaisesi yleensä koostuu?
Viime aikoina oon syönyt banaanin, mansikoita ja mustikoita sekä ehkä palan leipää. Siihen päälle kaikki vitamiinit.
6. Mikä on tämän hetken lempibiisisi?
Varsinaista lempparikappaletta ei tällä hetkellä ole, mutta kovassa soitossa on ollut muun muassa Vain Elämää 4-kappaleet ja Cheekin uusin albumi.
MDSC_3591
7. Mikä on viimeisin katsomasi elokuva ja montako tähteä antaisit sille (0-5)?
Katsottiin Kitin kanssa perjantaina Outolintu, jonka mä oon nähnyt tosi monta kertaa. Edelleenkin annan 5 tähteä. :)
8. Paras matkakohde missä olet elämäsi aikana ollut?
Rantalomakohteista ehdottomasti Dubai, selkeistä kaupunkilomakohteista ehkä Lontoo tai Pariisi.
9. Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kännykästä varmaan jotain korttipeliä - oon ihan koukussa!
MDSC_3647
10. Oletko koskaan ajatellut olevasi huono ihminen?
Joka kerta kun mulla on ihan paska päivä :D No ei ihan onneks aina. Tuollaisina hetkinä mä vaan pyrin olemaan mahdollisimman positiivinen ja ajattelemaan kaikkea hyvää.
11. Kuinka some-riippuvainen olet?
Hyvin riippuvainen - mä selaan kymmeniä kertoja päivässä eri sovelluksia. Suurimmassa käytössä tällä hetkellä on Snapchat, Facebook, Instagram ja Whatsapp.

Kuvissa asua muutaman viikon takaa, kun käytiin Coran kanssa kuvailemassa. Farkut on GinaTricotista, paita Monkista, huivi Cubukselta, nahkatakki VeroModasta, kello on Championin ja tennarit on Vansin.

Ei kommentteja