GIRL WITH AN OWL TATTOO

mDSC_5259 PicMonkey CollageOWLTATT mDSC_5321 mDSC_5318 mDSC_5307 mDSC_5305
farkut Lindex // t-paita H&M // farkkuliivi Vila // kello Champion // maiharit CM

Hellurei ja hellät tunteet!
Tämä likka kotiutui aamuyöstä tuolta reissusta ja kohta pitäisi olla taas menossa. Kiirettä pukkaa siis! Tästäkin reissusta kertoilen enemmän sitten paremmalla ajalla - suunnitelmiin tuli nimittäin pieniä muutoksia... Reissukertomuksen sijaan ajattelin nyt puskea ulos hieman vanhempaa, mutta silti hyvin ajankohtaista materiaalia - tatuointijuttuja nimittäin.

Mä lähden nimittäin ihan näillä näppäimillä tatuoitavaksi Tiian hellään huomaan. Ennen uutta tatuointia on korkea aika kuitenkin kertoilla siitä pöllöstä, jonka hakkautin itseeni joulukuussa. Pöllö on vilahtanut jo ainakin tässä postauksessa.
Meillä oli äidin kanssa ollut jo pitkään visio yhteisestä tatuoinnista, koska meillä tulee olemaan sama ammatti tulevaisuudessa, me ollaan todella läheisiä sekä me kumpikin tykätään tatuoinneista. Kumpikin meistä on ihan hulluna pöllöihin, joten kauaa ei mennyt aihetta miettiessä. Kaiken lisäksi opettajat nähdän usein "viisaina pöllöinä", joten asia oli sillä selvä. Joulukuussa me vihdoin marssittiin Tiian neulan alle.
Äiti otti hyvin pelkistetyn pöllön, kun taas minä halusin siitä enemmän koristeellisen. Kumpikin meistä on ollut todella tyytyväinen lopputulokseen. Mun pöllö taisi maksaa 200-250€ kokonaisuudessaan.
Paikaksi mulla valikoitui sisähaba, mikä teki todella kipeetä. Mikään muu tatuointi ei ole aiemmin sattunut samalla tavalla. Suurimman osan ajasta kipu oli ihan siedettävää, mutta loppua kohti kipu kävi aina vaan pahemmaksi. Kyllä sen kesti, mutta en lähtis samaan ihan heti... :D Toipumisen ensimmäiset päivät oli aika kipeitä, enkä kärsinyt kättä käyttää juurikaan. Pikkuhiljaa olo normalisoitui ja kättä pystyi käyttämään jo ihan hyvin. Paraneminen oli loppupeleissä kuitenkin tosi nopea.
Kaiken kaikkiaan, olen ollut todella tyytyväinen - mikä on tietysti pääasia. Tänään seuraa sitten uutta tatuointia, mutta tällä kertaa jalkaan!

Ei kommentteja