Toisaalta sitä odottaa tulevaa kuin kuuta nousevaa, mutta toisaalta olisi mukavaa, jos asiat pysyisivät ennallaan - siltä musta tuntuu tällä hetkellä, näin niinku lyhyesti sanottuna.
Kesä alkaa olla omalta osalta lopullaan ja maanantaina koittaisi paluu arkeen, sillä silloin alkaa viikon mittainen bilsan maastokurssi Joensuussa. Oon tämän viikon pakkaillut kamoja isoihin Ikea-kasseihin ja tällä hetkellä mun huone näyttää yhdeltä Ikea-kassien kaatopaikalta, seriously. Sunnuntaina nimittäin koittaa muutto takaisin Joensuuhun. Mä tulen maastokurssin jälkeen takaisin kotikotiin vielä noin viikoksi, mutta muuton haluan hoitaa alta pois kerralla - mitä sitä pitkittämään.
Mä odotan tulevaa vuotta, sillä mä viihdyn Joensuussa. Mulla on ihana asunto, enkä mä malta odottaa, että mä pääsen taas pyörittämään kotia yhdessä mun poikien kanssa - on kiva päästä todenteolla pian kiinni arkeen. Mä odotan tulevaa vuotta, koska mulla on aivan ihania ystäviä, joiden kanssa aika ei käy pitkäksi. Tuleva vuosi pitää sisällään myös kaikkea kivaa häppeninkiä, joten odotettavaa on. Mä pääsen myös vihdoin treenaamaan tutun treeniporukan kanssa ja näkemään treenikavereita - ja spekuloimaan sitä, kuinka hirveitä meidän treenit on :D Summa summarum: mä oon kaivannut Joensuuta ja elämää siellä.
Toisaalta mä myös haluaisin jatkaa samalla linjalla kuin nyt: huoletonta elämää kotikotona. On kiva, ettei aina tarvitse olla se aikuinen talossa - on joku, joka voi hoitaa asioita sun puolesta. Vaikka alkukesä oli ehkä stressaavin ajanjakso ikinä opiskelujen yms. muiden vuoksi, oli sekin ihan kivaa, koska ei tarvinnut hoitaa kaikkea itse (muut pyöritti huushollia samalla kun mä aikataulutin töitä, treenejä ja opiskelua). Kotona on myös hyvä, koska mulla on ympärillä aina ihmisiä, jotka välittää musta ja mun parhaasta. Mä tiedän, että tulevasta vuodesta tulee opiskelujen suhteen rankka, enkä mä ehdi käymään niin usein kotikotona kuin ehkä haluaisin. Se on myös yksi syy, miksi mä haluaisin jatkaa tätä huoletonta elämää. Kotona on hyvä olla.
Mä oon huomannut vuosien saatossa, että mä oon jollain tapaa muutosvastainen. Oli sitten kyse loman loppumisesta tai vaikkapa muuttamisesta, mä huomaan itsessäni sen, että mä ns. "kiukuttelen" sitä muutosta vastaan. Nyttenkin mä oon välillä ihan helvetin kiukkunen - tahtomattakin. Mä kapinoin tulevaa vastaan. Tiedän, lapsellista, mutta tämä on vain osa mun persoonaa. Vaikka mä olisin kuinka innoissani tulevasta, mä kaipaan myös sitä tuttua ja turvallista.
Viime vuonna tähän aikaan mun tunteet heittelehti vielä enemmän - olihan edessä ensimmäinen muutto ikinä: vieraalle paikkakunnalle, josta mä en tuntenut ketään. Tänä vuonna ollaan siis jo paljon paremmalla pohjalla, koska mulla on kavereita ja elämä Joensuussa. Elämä, josta mä pidän ja jossa mä tiedän pärjääväni.
Ei kommentteja