sunnuntai 5. helmikuuta 2017

ON VAHVUUTTA MYÖNTÄÄ ETTÄ ON HEIKKO

MDSC_0071 MDSC_0082 MDSC_0135 MDSC_0127
JEANS & CARDIGAN Cubus // BLOUSE GinaTricot // WATCH Ur&Penn // SHOES Nike

Tämä alkukevät on ollut yhtä tunteiden ja jaksamisen vuoristorataa.

Alkukevään aikana olen kuullut viikoittain - pahimmassa tapauksessa useaan kertaan viikossa - huonoja uutisia lähipiiristä. Sairautta, kuolemaa, ikävää... Liian nuoria on kuollut tuttavista, mikä on saanut miettimään omaa elämää ja perhettä - kuinka onnekas olen, kun kaikki on okei. Mutta samalla elämää on varjostanut pelko siitä, jos jotain kamalaa sattuu.

Myös opiskelujen kanssa jaksaminen on ollut koetuksella: 10h päivät ovat tulleet vähän liian tutuiksi. Projektia projektin perään, päiviä ilman kunnon ruokataukoa. Koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain. Tähän päälle kun lisätään treenit, on muu vapaa-aika jäänyt melko minimiin. Treenit on kuitenkin olleet mulle henkireikä, josta en luovu kuin ihan ääripakosta. Pitkien päivien ja treenien seurauksena uni (ja ylipäätään lepo) on jäänyt aivan liian vähälle, mikä saa puolestaan kropan väsymään henkisen väsymyksen lisäksi.

Kamelin selän katkaisi viime viikolla paskasti menneet treenit: mä tulin kotiin ja makasin sängyllä. Mä itkin - mä olin niin loppu. Kaikki alkukevään aikana niskaan satanut loska, turhautuminen, suru ja väsymys purkautui kerralla ulos.
Viime viikonlopuksi mä lähdin kotikotiin ja päätin jättää treenikamat ja koulujutut Joensuuhun. Koen, että tämä oli oikea ratkaisu. Stressitön viikonloppu teki ihmeitä! Toki duunit odotti kotona Joensuussa tekijäänsä, mutta maanantaina aloin tekemään hommia ihan uudella energialla. Treenikin on kulkenut ihan toisella tavalla, kun kroppakin sai levätä.

Välillä on siis ihan okei myöntää olevansa heikko ja puhaltaa peli poikki.

Mä en yleensä kirjoittele näin henkilökohtaisia asioita tänne, mutta nyt mulla tuli fiilis, että mun on vaan kirjoitettava tästä. Vaikka blogissa kertoileekin yleensä niistä kivoista jutuista, ei se elämä ole aina ruusuilla tanssimista. Ihmisiähän mekin vain ollaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti